Salkkareille Wikia
Advertisement
Cindy Rintala vuonna 2021

Ritva ”Cindy” Rintala on hahmo televisiosarjassa Salatut elämät, jossa hän oli mukana alunperin vuosina 2009-2014. Häntä esittää Mia Ehrnrooth. Cindy kävi lyhyellä vierailulla marraskuussa 2016, kunnes teki pysyvämmän paluun helmikuussa 2021. Lisäksi hahmo on ollut mukana spin-offissa Lillukanvarsia.

Perhe[]

Cindyn vanhemmat ja sisko kuuluivat Johannesveljet-nimiseen uskonlahkoon. Cindyllä on Sebastian Vuorelan kanssa yhteinen lapsi Elias Vikstedt, jonka he päättivät antaa nuoren ikänsä vuoksi adoptoitavaksi. Elias palasi heidän elämään teini-ikäisenä, kunnes menehtyi yliajossa. Cindy synnytti lapsen Ossi Puolakalle, mutta Jenni vaihtoi tämän keskenään toisten lapsen kanssa, jolloin he kasvattivat väärää lasta. Heidän biologinen lapsensa menehtyi pian syntymänsä jälkeen ja OJ:ta he joutuivat luovuttamaan oikeille vanhemmille.

Rakkauselämä[]

Elämä sarjassa[]

2009: Cindyn ensiesiintyminen[]

Cindyn saavuttua maisemiin hän alkoi työskennellä Salla Laitelan omistamassa Jardin Day Spassa. Sallan lähdettyä maisemista sai Cindy paikan itselleen.

2010-2013: Tuukka, Ossi, raskaus, Joonatan[]

Cindy rakastui ensisilmäyksellä Tuukka Aaltoseen, kun he kohtasivat toisensa kadulla. Heille tuli suhde, joka eteni yhteen muuttamiseen, kihlaukseen ja lopulta Tuukan lapsihaaveisiin, josta Cindy ei ollut yhtä innoissaan. Suhde päättyi eroon ja Tuukka lähti maisemista.

Selvisi, että Cindyllä on nuoruuden rakkautensa Sebastian Vuorelan kanssa yhteinen lapsi, jonka he kuitenkin antoivat adoptoitavaksi. Heidän lapsekseen osoittautui Elias Vikstedt, joiden elämään hän saapui lopulta takaisin teini-ikäisenä.

Tuukan jälkeen Cindy keskittyi työhönsä, kunnes päätyi ystävänsä Jenni Vainion miehen Ossi Puolakan kanssa sänkyyn, jonka jälkeen Cindy tuli raskaaksi. Kaksikko päätti lopulta pitää lapsen ja sen synnyttyä mustasukkainen Jenni vaihtoi lapsen keskenään Isabella Holmin ja Sebastian Vuorelan lapsen kanssa. Jennin salaisuus paljastui kaikille vasta kauan myöhemmin. Heidän biologinen lapsi oli kuitenkin jo kuollut pian syntymän jälkeen, eikä yrityksistä huolimatta Cindy ja Ossi saaneet enää OJ:ta itselleen.

Cindyn sisko Matleena saapui Helsinkiin. Selvisi, että Matleena kuuluu Johannesveljet-nimiseen uskonlahkoon heidän vanhempiensa Johanneksen ja Martan kanssa. Matleena kuitenkin erosi tästä ja muutti väliaikaisesti siskonsa luokse asumaan.

2014: Cindyn lähtö[]

Cindy päätti yhdessä Liisa Salon kanssa varastaa Joonatanin firman rahat ja he pakenivat Joonatanin Ferrarrilla maasta.

2016: Cindyn vierailu[]

Eliaksen menehdyttyä yliajossa Cindy saapui Pihlajakadulle tämän hautajaisiin marraskuussa 2016. Cindyllä oli myös kerrottavaa Ismo Laitelalle, sillä Liisa oli hänen mukaansa hengenvaarassa. He sopivat tapaamisen, mutta Cindy katosi yllättäen.

2021: Cindyn paluu[]

Helmikuussa 2021 Cindy teki paluun, kun Salla Mattila sekä Kari ja Benjamin Taalasmaa tulivat etsimään Anna ja Maritta Ihalaista Johannesveljet-uskonlahkosta. Selvisi, että Cindy on nykyisin lahkon johtajana hänen isänsä kuoltua. Cindy halusi häntä kutsuttavan alkuperäisellä Ritva-nimellään. Hän piti karkuteillä ollutta Annaa ja Marittaa vankina, mutta Kari ja Benjamin kävivät pelastamassa heidät sillä välin, kun Salla yritti takoa entiselle työkaverilleen Cindylle järkeä. Cindyllä ei kuitenkaan ollut halua palata takaisin Pihlajakadulle menneisyytensä takia.

Pian Cindy kuitenkin saapui Sallan luokse Amandaan ja huomasi majatalolla menevän huonosti. Hän ehdotti Sallan antavan hänelle puolet majatalosta. Sallaa alkoi epäilyttämään, mutta suostui lopulta antamaan hänelle neljäkymmenntä prosenttia.Cindy on ihastunut Jere Sieviseen joka on kuitenkin yhdessä Ainon kanssa. Severi on ihastunut Cindyyn ja vakoillut Cindyä kun Cindy oli kylvyssä Severi on myös lähettänyt Cindylle kukkia mutta Cindy luulee että ne on jereltä

Advertisement