Salkkareille Wikia
Advertisement
Aaro Vaalanne vuonna 2021

Aaro Vaalanne (ent. Arto Vanala, s. 6. huhtikuuta 1966) on Teemu Lehtilän esittämä hahmo televisiosarjassa Salatut elämät, jossa hän on ollut mukana vuosina 2004-2006, 2007, 2012, 2015 sekä jälleen vuodesta 2017 lähtien. Hahmon ensiesiintyminen tapahtui 15. marraskuuta 2004 jaksossa 991.

Perhe[]

Aarolla on edesmennyt kaksoisveli Eero Vanala. Heidän äitinsä on Anni Vatanen. Aarolla on kaksi biologista lasta, Linda Eerikäinen, yhdessä Päivi Heleniuksen kanssa, sekä Nadja Tamminen yhdessä Eva Tamminen kanssa. Lisäksi Aaro on veljensä lapsen Severi Sievisen setä, vaikka on välillä pitänyt itseään tämän isänä.

Elämä sarjassa[]

2004-2006; Saapuminen sarjaan, suhde Laura Kivirannan kanssa ja Paula Sievisen lukitseminen perunakellariin[]

Aluksi Aaro palkattiin Katja Vainion yksityisetsiväksi. Sittemmin hän tutustui Laura Kivirannan kanssa. Heille tuli suhde, josta ei ainakaan Lauran poika Sauli ollut mielissään. Lopulta vuonna 2005, Sauli lähti Australiaan. Myöhemmin kun Aarolla ja Paulalla oli ollut riitaa ja Paula sai Päivi Angervuon kautta tiedot Aaron teoista, Paula kutsui Lauran paikalle mutta sen sijaan paikalle tuli Aaro joka lukitsi Paula Sievisen Sipoossa sijaitsevaan talonsa perunakellariin.

2007; Kaksoisveljensä Eero Vanalan esittäminen, häät Laura Kivirannan kanssa ja putoaminen parvekkeelta[]

Aaro palasi maisemiin, kun hänen kaksoisveljensä Eero Vanala oli alkanut seurustelemaan Jenni Vainion kanssa. Hän kidnappasi Eeron ja vei hänet koppiinsa, jonka aikana esitti Pihlajakadulla Jennille ja muille Eeroa. Hän jätti Jennin ja meni naimisiin Lauran kanssa. Samana hääyönä Laura irroitti vahingossa Aaron Eero-takatukan, jolloin Lauralle paljastui totuus. Aaro putosi parvekkeelta Lauran ja Paulan toimesta.

2012; Severi Sievisen kidnappaus ja karkaaminen poliiseilta[]

Vuonna 2012 Anni Vatanen ja Severi Sievinen olivat tutustuneet toisiinsa, Anni päätti viedä Severin Aaron luokse ja niin hän yrittikin tehdä, lopulta Anni ja Lasse Sievinen ajoivat kolarin. Sillä aikaa kun Sieviset ja Anni olivat tajuttomia, Aaro pelasti Severin ja soitti ambulanssin. Muutaman päivän kuluttua Anni saapui Aaron luokse ja näki Severin leikkimässä Aaron talon pihalla. Myöhemmin Anni meni juttelemaan Aaron kanssa. Myöhemmin Severi katsoi Aaron luona televisiota ja näki omat vanhempansa. Hän päätti liftata takaisin kotiinsa. Seuraavana aamuna Aaro oli tehnyt lettuja Severille ja meni herättämään häntä, kuitenkaan Severiä ei ollut sängyssä ja Aaro meni välittömästi auton kanssa etsimään Severiä. Aaro löysi Severin juttelemassa Tertun kanssa, Myöhemmin kun Severi oli jo päässyt Aaron luokse takaisin, Terttu näki Severin katoamisilmoituksen ja meni välittömästi kertomaan Sievisille. Samaan aikaan Aaron talolla Severi ihmetteli miksei Paula ole vastannut hänen kirjeeseen jonka Aaro poltti kun Severi oli saunassa hakemassa lautapelejä. Aaro uskotteli Severille että hän on vain kiireinen. Anni sai kuulla naisesta ja läksytti Aaroa ja pelkäsi että Terttu näki katoamisilmoituksen. Aaro kertoi että hän etsisi naisen käsiinsä ja hiljentäisi tämän. Sinä iltana Terttu meni kotiinsa ja löysi Aaron istumassa hänen tuolillaan. Aaro uhkasi tappaa Tertun mikäli tämä ei peruisi havaintoaan Severistä. Myöhemmin Sieviset epäilivät tätä perumista ja lähtivät sille seudulle etsimään tietoa. He päätyivät Aaron talolle. Kuitenkaan he eivät tienneet että Severi on sisällä ja lähtivät matkaan. Aaro ilmoitti että heidän on aika lähteä pois Suomesta. Katumapäälle tullut Anni haki Paulan hänen kotiinsa joka yritti kertoa siitä eteenpäin mutta Aaro uhkaili. Lopulta Aaro lukitsi Annin kellariin ja lähti Paulan ja Severin kanssa matkoille. Jiri Viitamäki ja Joonatan Sievinen lähtivät Aaron talolle takaisin. He vapauttivat Annin mutta Anni pakotti heidät kellariin josta Lasse Sievinen kuitenkin Ismo Laitelan kanssa pelasti heidät. Anni lähti Aaron luokse. Kuitenkin Lasse yritti soittaa Joonatanille ja Anni avasi salaa linjan. Lasse kuuli Aaron äänen ja päätti Ismon kanssa lähteä sinne. Sinne he menivät poliisien kanssa ja Aaro pidätettiin. Severi kuitenkin pelasti Aaron ja Aaro juoksi metsään ja karkasi. Hän oli siitä lähtien piilotellut metsämökissään.

2015; Paluu Severin elämään ja antautuminen poliiseille[]

2017; Neljäs paluu; Papiksi tuleminen ja Anton Heleniuksen kuolema[]

2018-; Paulan näkeminen ja suhde Evaan[]

Tammikuussa 2017 Aaro teki paluun Lindan ja Karin häissä. Selvisi, että hän työskentelee nykyisin pappina. Aaro alkoi lähentymään Lindaa ja yritti samalla saada naisen eroamaan Karista kuitenkaan siinä onnistumatta. Aarolla oli hetken juttua Raakel Kurjen kanssa, mutta säätö päättyi Raakelin tapettua itsensä. Aaro päätti ottaa huumeisiin sekaantuneen Antonin avukseen erottamaan Lindan ja Karin, sillä Antonkin vihasi Karia. Heidän suunnitelma kuitenkin epäonnistui, kun Aaro kävi laittamassa Taalasbiilissä ansan Karille, johon kuitenkin Anton astui ja menehtyi tämän myötä. Syksyllä 2017 selvisi, että Aaro manibuloi Lindan ex-poikaystävän ja Violan isän Paulin tappamaan itsensä ajamalla autolla päin kallion seinää. Linda ja Kari alkoivat käydä parisuhdeterapiassa. Aaro oli kuitenkin kiristänyt terapianaista, että hän yrittäisi kaikin keinoin saada kaksikon eroamaan. Lopulta Linda ja Kari erosivatkin, ja Linda joutui vankilaan lahjuksien vastaanottamisesta poliisina. Alkuvuodesta 2018 eräs nainen kertoi nähneensä Antonin kuolemapäivänä korjaamon lähellä Aaron näköisen miehen. Aaro kuitenkin vaiensi silminnäkijän.

Keväällä 2018 Aaro sai tietää, että Nella Tammisella on edesmenneen Paulan sydän. Tämän myötä hän alkoi lähestyä Nellan äitiä Eva Tammista. He alkoivat tapailla yhä enemmän ja heidän välille alkoi tulla kipinää. Samaan aikaan Aaro alkoi näkemään Paulasta näkyjä ja on puhunut välillä tälle pääsääntöisesti kirkossa. Aaron ja Evan alkanutta suhdetta varjosti Jiri Viitamäki, joka ei pitänyt ollenkaan heidän lämpimistä väleistä. Aaro muutti Evan ja Nellan luokse asumaan. Evalla on ollut Jirin kanssa juttua vieläkin ja Aaro on yrittänyt päästä Jiristä eroon. Kerran hän poisti Jirin autosta renkaan ja luuli tämän lähteneen autolla, mutta se olikin Eva. Eva selvisi kolarista vähillä vammoilla, mutta pian paljastui hänen olevan raskaana. Lapsen isästä ei kuitenkaan ollut varmuutta, eikä isyystestitkään antanut tulosta. Aaro uskoi olevan tulevan lapsen isän, mutta niin uskoi Jirikin omasta isyydestä.

Lopulta Aaro päätti kaapata Evan ja viedä naisen tämän mökille kauas Helsingistä. Mökillä Evaa odotti Aaron äiti Anni Vatanen. Evan synnytys alkoi mökillä ja poikalapsi syntyi terveenä. Aaro päätti jättää Evan ja lapsen Annin hoidettavaksi mökille, kun hän itse jää Pihlajakadulle. Lasse teki yllättäen paluun ja hääti heti Aaron sekä Lindan ja Violan asunnostaan. Lasse ja Jiri alkoivat epäillä Aarolla olevan osuutta Evan katoamiseen. Aarolta putosi Jirin kanssa jutellessa ostoskassista vauvanvaippapaketti, jolloin Jiri lähti Lassen kanssa Aaron perään eräälle talolle. Lasse hyökkäsi sisälle hirvikiväärinsä kanssa, mutta siellä olikin käynnissä äiti ja lapsi -tapahtuma. Lasse ja Jiri päättivät jättää Aaron ja uskoa Evan jättämään kirjeeseen, jossa Eva kertoi haluavansa omaa rauhaa. Linda alkoi huolestua Aaron mielenterveydestä kuullessaan tämän puhuvan yksinään kirkossa aggressiiviseen sävyyn. Aaro kuitenkin kertoi olevansa stressaantunut Evan katoamisesta. Aaron vastustamisesta huolimatta Linda päätti soittaa Violaakin auttaneen Iida Mustosen auttamaan puolestaan Aaroa. Iidan jutellessa Aaron kanssa puistonpenkillä Antonin kuolemasta Aaro alkoi stressaantua ja näki Paulan, jolle alkoi puhumaan vihaisesti. Iida alkoi ihmettelemään Aaron yksinpuhelua ja sitä, että Aaro mainitsi Paulan. Aaro hääti Iidan pois ja katkaisi välinsä Lindan kanssa.

Anni tuli Helsinkiin etsimään Aaroa ja pyysi tätä mökille. Aaro päätti jäädä sairauslomalle. Jiri näki Annin sattumalta ja alkoi epäillä. Linda sai entiseltä työkaveriltaan selville Annin osoitteen ja he lähtivät ajamaan hänen mökillensä. Aaro ja Anni näkivät heidät ikkunasta, ja Anni tuli Jiriä ja Lindaa vastaan. Hän sai uskoteltua Jirille ja Lindalle, ettei ole nähnyt Aaroa hetkeen.

Muistinmenetys[]

Aaro kuuli Lassen lähtevän metsälle ampumaan hirvikiväärillä ja iloitsi mielikuvitus Paulalle, kuinka oli vaihtanut siinä olleet patruunat viallisiin. Asetta kuitenkin käytti ensimmäisenä Severi, jonka naamaan kivääri räjähti. Lasse alkoi epäillä Aarolla olevan osuutta tähän ja päätti lähteä Lindan kanssa Annin mökille, jossa he näkivät Annin ja Aaron. Lasse alkoi syyllistämään Aaroa onnettomuudesta, kunnes Aaro lähti karkuun metsään. Lasse ja Linda lähtivät juoksemaan hänen perään. Aaro kompastui ja löi päänsä. Herättyään kävi ilmi, että Aaro on menettänyt muistinsa. Tätä ei kuitenkaan Lasse uskonut. Jiri uskoi Aaroa ja otti tämän luokseen asumaan. Lindan ja Jirin lähdettyä paikalta Anni hehkutti Aarolle, kuinka hän keksi hyvän juonen, mutta hämmästyi, kun Aaro ei tiennytkään Evasta ja lapsesta tai ylipäätään siitä, mistä Anni puhui.

Aaro alkoi tapailla Dahlia Mustavaaran kanssa, johon katkaisi kuitenkin välinsä, kun Lasse kertoi Aarolle, millainen Aaro oli menneisyydessä. Ahdistunut Aaro halusi pois Suomesta, kunnes taksin kyytiin noustessa hänet kaapattiin. Selvisi, että kaappaja oli ollut vain Dahlia, joka oli vienyt Aaron viettämään hänen kanssaan laatuaikaa hotelliin. Hotellin tarjoilijan nimi oli Eeva ja nimi oli Aaron mielestä tuttu. Lopulta Aaro löysi Violan kanssa Raamatun välistä Evan jättämän hätälapun. He lähtivät pelastamaan Evaa ja lasta Annin kynsistä. Toisin kuin Anni, Aaroa ei pidätetty hänen muistinmenetyksen takia. Aaro ja Dahlia pitivät kihjalaisisjuhlat, jossa tapahtui onnettomuus Lassen ja Ismon pudottua parvekkeelta tappelun seurauksena. Aaro luovutti toisen munuaisensa Lasselle, josta Lasse ei ollut kovin mielissään. Dahlia lähti Roomaan rauhoittumaan, kun tämän tytär Camilla joutui Pihlajakadulla tapahtuneeseen helikopterionnettomuuteen ja tämän myötä koomaan. Lopulta hän jätti Aaron kirjeellä.

Aaro tapaili hetken aikaa Lassen kanssa seurustelleen Jutta Korhosen kanssa, mutta ei kuitenkaan pystynyt jatkamaan juttua tekojensa takia, joita teki menneisyydessä. Eva kävi uhkailemassa Aaroa aseella Majatalo Amandan huoneessa ja samalla Aaro sai tietää olevansa Evan lapsen Nadjan biologinen isä. Myöhemmin tuntematon henkilö ampui Aaroa samassa huoneessa, jolloin Aaro joutui sairaalaan ja Eva tästä syyllisenä vankilaan. Aaro toipui, mutta Evaa syytettiin edelleen Aaron ampumisesta, vaikka tämä ei pitänyt paikkaansa. Lopulta Aaron ampujaksi paljastui Päivi Helenius. Hän kidnappasi ja vei Aaron Taalasbiiliin, jossa uhkaili tätä aseella ja kertoi saaneensa tietää Aaron olevan syyllinen Antonin kuolemaan. Linda ja Kari tulivat korjaamolle, jossa heillekin selvisi totuus. Päivi oli lähellä ampua Aaroa, mutta jätti tekemästä sen Lindan kieltäessä. Hän poistui korjaamolta ja teki itsemurhan ampumalla itsensä. Aaro joutui poliisiasemalle, jossa Linda valehteli Päivin tappaneen Antonin ja täten Aaro ei joudu vankilaan. Linda kuitenkin katkaisi välinsä Aaron ja Viola teki samoin kuultuaan Aaron teoista.

Aarolla oli pitkä seurustelusuhde Jutta Korhosen kanssa, koska Ismo Laitela ja Lasse Sievinen kilpailivat myös Jutan huomiosta, päätyi Jutta usein Aaron seuraan. He asuivat yläkerran asunnossa, jonka vuokrasivat Kalle Laitelalta. Myöhemmin Jutta päätyi auttamaan kadulle joutunutta Mira Jokista, joka oli joutunut muuttamaan pois Violan ja Miran eron takia, aluksi Jutta salasi tämän Aarolta, joka puolestaan tuki Violaa, koska Linda ei asunut Pihlajakadulla vaan oli töissä Interpolissa Ranskassa. Aaro työskelinteli palkanlaskijana sairaalassa ja myöhemmin myös sairaalanjohtajana Kalle Laitelan ollessa katkolla alkoholismin vuoksi. Myöhemmin myös Dahlia Mustavaara palasi kuvioihin ja haittasi heidän suhdettaan, koska Jutta Korhonen ei tullut toimeen hänen kanssaan. Ja Aarolla oli edelleen tunteita Dahliaa kohtaan. Dahlia tuki Aaroa sairaalanjohtajan virassa, jossa Aaro pärjäsi menestyksekkäästi. Suhteen aikana Aaro ja Jutta kävivät läpi monenlaisia kriisejä ja sopivat monta kertaa. Myös Ismo Laitela yritti sabotoida heidän suhdettaa pariin kertaan. Aaro ja Jutta auttoivat Violaa ja Miraa heidän kriiseissään.

Advertisement